Erica - Tawastway's Moonlight

labbis.hopto.org
 

Ekat rokotukset on haettu ja toisia odotellaan. Ilmoittauduttiin Hervannan hauvojen pian alkavalle pentukurssille, jossa pääsee harjoittelemaan vähän häiriön allakin. Nyt osataan jo hiukan paikallaolemista istuen, sivulle tulemista ja noutamista.

Näyttelyissä pitäisi käydä, eka virallinen mihin ikä riittää taitaisi olla Jyväskylä KV syksyllä. Pääsee samalla käymään sukulaisissakin taas. Kunhan vähän kasvetaan - ikää riittäisi jo jouluna - suoritetaan taipparit alta pois. Sitten voidaan alkaa harrastamaan NOME:a ja MEJÄ:ä. Tavoitteet on korkealla, joka lajissa pitäisi olla vähintään yhtä hyvä kuin Doris oli.

Kiintolevystä tuli toimintasavut, joten nämä sivut ovat uudelleenkirjoitettavana. Ikävä kyllä myös valokuvia tuhoutui samalla, ehkä lopullisesti. Varmuuskopiot ovat turhan vanhoja sisältämään mitään Erican juttuja.

Erica on noin 3kk vanha labradorinnoutajatyttö. Erica syntyi 24.3.2009 ja on sen jälkeen ehtinyt heiluttaa häntää monessa paikassa, haukata kaikkia tapaamiaan sormesta ja nuolla myös naamasta niitä jotka nenänsä kaikesta huolimatta uskaltavat tarpeeksi lähelle pistää.

Erican paras kaveri on Yoda, päivälleen saman ikäinen Cirneco dell'Etna -uros, joka asuu melkein naapurissa.

 
Valid XHTML 1.0 Strict
©Teemu Järvinen